|
|
|
Leena Kurko:
Näimme jälleen tähdet
Dante: Jumalainen näytelmä
Vuosia
sitten eräässä kirja-antikvariaatissa käteeni osui kirjanen, jonka
kellastuneilta lehdiltä lehahti tuttu tuoksu ja samalla mieleeni
tulvahtivat vieläkin kaukaisemmat ajat: ensimmäiset kouluvuoteni H:n
kaupungin seminaarin vanhassa harjoituskoulussa.
Kirjalöytöni oli Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä,
jonka koulun entinen opettajatar Siviä Heinämaa oli aikoinaan
sepittänyt Robinson Crusoe –tarinaa mukaillen. Syksyllä kun
Maaherranpuiston vanhat puut siivilöivät valoa luokkahuoneeseen,
opettajamme Aili Salovaara aukaisi korkean kaapin lasiovet ja jakoi sen
kätköistä kullekin oppilaalle oman kirjan.
Aloimme harjoitella lukemista ja samalla opimme miten ensin
tottelemattomasta ja sitten karvaitten kokemusten kautta kekseliäästä
Ristosta tuli loppujen lopuksi kunnon kansalainen.
Lukuharjoitusten, laskennon, kaunokirjoituksen sekä käsitöiden ohella
meitä siis ohjattiin kohti kristillisiä hyveitä. Toisinaan luokkaan
ilmestyi viereisen seminaarin opettajakokelaita, jotka olivat
valmistumassa kutsumusammattiinsa. Pikkukaupungin kaduilla kulkiessaan
he olivat kuin maan kamaralle laskeutuneita pyhimyksiä, sillä miehillä
saattoi olla yllään körttipuku ja naisilla niskaan solmittu
palmikkokampaus.
Tuohon aikaan niin koulussa kuin koko H:n kaupungissa vallitsi tiukka
sosiaalinen hierarkia, missä ulkoisesti nuhteettomat asukkaat vaalivat
hyveellisyyden ilmapiiriä. Itse kaupunkia voi luonnehtia vielä tänäkin
päivänä kauniiksi, sillä sitä koristavat vehreät puistot, muutamat kuin
sattumalta säilyneet puutalot ja tummana vellova virta, jonka
pyörteisiin jotkut onnettomat tuskissaan ovat vuosien saatossa
syöksyneet.
Seminaari oli olennainen osa kaupungin kulttuurielämää.
Unohtumattomaksi elämykseksi muodostui rehtorin ohjaama Spoon River
antologia –esitys.
Näytelmässä amerikkalaisen pikkukaupungin olemus tiivistyy
hautausmaalle mistä käsin vainajat paljastavat yksinpuheluissaan
todellisia tunteitaan, joita he elinaikanaan olivat muilta salanneet.
Jossain vaiheessa kapinoin ja halusin etäisyyttä H:n kaupunkiin.
Maailmalla näin suurenmoisia taideaarteita, mutta myös julmuutta ja
epäoikeudenmukaisuutta. Vaikka idylliseen maailmankuvaani tuli uusia
sävyjä ja säröjä, silti siihen liittynyt turvallisuudentunne on
suojellut minua koviltakin kolhuilta.
Lapsuuteni kaupungista on tullut minulle arvokas, koska olen tietyllä
tavalla menettänyt sen. Silloin joskus kun käyn H:n kaupungissa, kuljen
sen kaduilla kuin äkillisen kipeän halki, sillä niin monia noiden
vuosien ihmisiä ei enää ole - ja nyt he vuorostaan voisivat esittää
omaa teatteriaan meille jäljellä oleville.
H:n kaupunki kulkee silti edelleen mukanani. Aina kun näen tähtien
tuikkivan öisellä taivaalla tai vaikkapa maalattuna luostarin
holvikatossa, mieleeni muistuvat kaupungin kirkon kalpean sinistä
kattoa täplittävät kultaiset tähdet, sillä tiedän nyt että elämässä
kaikki on vain varhaisten ainutlaatuisten elämysten vaimeaa toistoa.
Ikuisesta kaupungista tervehtien
Leena Kurko
Via Carissimi, 30
00198 Roma
ITALIA
|
|
