Siltojen kaupungin kotiseutuyhdistys itäisessä Hämeessä

Pekka Grenman:   Minun Heinolani Hiustenleikkausta 1940-luvulla     Monet iäkkäämmät heinolalaiset muistavat täällä ennen sotia ja sotien jälkeen olleen Waltter Larvaston parturiliikkeen. Larvasto tuli tunnetuksi ennen kaikkea pätevänä ammattimiehenä, mutta myöskin verrattomana kaskujen kertojana, joita vielä ikämiehenäkin ystävilleen kertoili. Minulle ja veljelleni jäi omakohtainen muisto tästä parturista ollessamme noin kuuden vuoden iässä vuonna 1949. Kaikki alkoi siitä, kun eräänä keväisenä päivänä isämme meni Kauppakatu 17:ssä sijaitsevaan Larvaston parturiliikkeeseen sopimaan meidän hiusten leikkaamisesta. Sieltä kotiin palattuaan hän ryhtyikin sitten meitä patistelemaan  - menkää nyt heti sinne, kun siellä ei tällä hetkellä ollut ketään asiakasta. Kiireen vilkkaa kipaisimmekin vastapäisessä talossa olevaan parturiliikkeeseen, jossa parturi Larvasto oli sillä hetkellä yksin. Veljeni kipusikin heti sinne päästyämme istumaan laudan päälle, joka oli asetettu tuolin käsinojien päälle. Asetellessaan valkoista kangasta suojaksi veljeni kaulan ympärille, kysäisi Larvasto hiukan ivallisesti: ”Minkälainen hiusmalli se pojille nyt leikataan?” ”Otsatukka”, vastasi veljeni meidän kummankin puolesta. ”Vai otsatukka. Kohta sitä otsaa riittää”, tuumasi Larvasto huvittunut ilme kasvoillaan. Tämän sanottuaan hän taivutti veljeni leukaa alaspäin pyyhkäisten samalla hiusleikkurillaan hänen päälakeensa ulottuvan vaon. Kauhuissaan veljeni purskahti äänekkääseen itkuun ryhtyen samalla rimpuilemaan irti ympärillään olevan vaatteen alta. Sihisevän naurunsa säestämänä Larvasto tiukkasi otettaan kietaisemalla veljeni pään kainaloonsa. Niin lähti sitten melkein puoliväkisin viimeinenkin haiven veljeni päästä minun itkiessäni odotustuolissa veljeni kohtelua, joka oli väistämättä minunkin edessäni. Päästyämme vihdoin parturimme käsistä juoksimme viivana kotiimme peittelemällä käsillämme kalpeita kaljujamme, joita sillä kertaa häpesimme. Kotiin päästyämme kieriskelimme lattialla ja potkimme istuintuoleja huutaen samalla itkun seasta: ”Larvasto on ihan hullu mies, kun ajoi meiltä hiukset kokonaan pois, vaikka pyysimme otsatukkaa”. Välillä äkäilyymme kyllästynyt isämme rapsautti meitä vitsalla paljaille kintuille kehottaen jo lopettamaan itkumme. Sinä päivänä emme enää ulos kehdanneet mennä, vaan väsyksiin asti riitti kiukuttelua, kunnes viimein nukahdimme syvään uneen. Seuraavana aamuna herättyämme emme enää oikeastaan huomanneetkaan hiustemme puuttumista. Paha mieli oli ihmeellisesti kadonnut. Eikä aikaakaan, kun jo iloinen nauru kiiri pihapiirissämme rientäessämme kavereiden kanssa taas päivittäisten leikkiemme pariin. Vartuttuamme sitten muutaman vuoden ymmärsimme sen, että se oli oma isämme, joka rahallisten asioiden takia oli hiusten leikkaamisemme parturin kanssa etukäteen sopinut. Köyhissä perheissä oli näet varsin yleistä, että poikalasten päälaet ajettiin paljaiksi aina kesän kynnyksellä. Tämän selvittyä meille, emme koskaan kantaneet kaunaa isäämme ja parturiamme kohtaan, josta tuli myöhemmin meille hyvä ystävä. Sitä vastoin voimme olla kiitollisia siitä, että tällaiset kokemamme kolhut ja nöyryytykset ovat vain vahvistaneet meitä kohtaamaan vaikeuksia, joita elämässämme eteen tulee. Silloin kohtelumme tuntui aluksi pahalta, mutta näin jälkeenpäin ajatellen se tuntuu hyvältä, että emme ole jokaiseen tiellemme osuneeseen kivikkoon kompastuneet.