Kotiseutu on in

Suomen Kotiseutuliiton järjestöpäällikön
Heikki Saarisen puhe
Heinola-Seuran 25-vuotisjuhlassa 25.4.2010




Arvoisa 25-vuotias Heinola-Seura, juhlivan seuran jäsenet, hyvät juhlavieraat!

Haluan tuoda Suomen Kotiseutuliiton lämpimät terveiset ja onnentoivotukset juhlivalle Heinola-Seuralle. Paljon onnea! Kotiseutuliiton jäsenrekisterin mukaan Heinola-Seura on merkitty yhdistysrekisteriin toukokuussa 1986 ja jo maaliskuussa 1987 seura on liittynyt Kotiseutuliiton jäseneksi. Nykyisellään Heinola-Seura on yksi noin 630 Kotiseutuliiton jäsenyhteisöstä.

Tässä taannoin käsittelimme henkilökuntakokouksessa tulevan kesän lomatoiveita. Viime kesä tuli mukavasti mieleen. Viime kesänä minulta kysyttiin useampaankin kertaan, että missäs sinä olet lomaasi viettänyt? Vastasin, että kotiseudullani Halikossa. Joku esitti lisäkysymyksen: Mutta se Halikkohan on nykyisin osa Saloa, Suomen suurinta kuntaliitosta, etkä sinä ole siellä enää vakituisesti asunut yli kahteenkymmeneen vuoteen. Vieläkö se muka on sinun kotiseutusi?
Niinpä, vieläkö se on minun kotiseutuni? Mikä on nykyajan kotiseutu ja missä se on?

Kotiseutu on siitä kummallinen sana, että sille ei löydy määritelmää tietosanakirjasta. Ei edes internetin Wikipediasta! Katsokaapa vain: kotikissa, kotilot, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, kotimyynti, kotirauha, kotisivut. Siinä sen olisi pitänyt olla! Mikä siis on kotiseutu? Seutu kodin ympärillä?

Minun ensimmäinen tunnettu esi-isäni on Matti Antinpoika. Ruskan talon isäntä Halikosta. Hänet mainitaan maakirjoissa vuonna 1540. Sen jälkeen on suku asustanut Varsinais-Suomessa ja Halikossa syntymääni asti. Aikaa on nykyisellään siis kertynyt jo 470 vuotta. Entisaikaan eivät kovin monet lähteneet merta edemmäs kalaan. Sukupolvet toisensa jälkeen asustivat samoilla sijoilla. He tunsivat alueen metsät ja pellot, tiet ja polut, kylät ja ihmiset ja ihmisten taustat. Lyhyesti sanoen, he hallitsivat kokonaisvaltaisesti koko elinympäristönsä. Tuo elinympäristö ei ehkä ollut kovin laaja, mutta sitäkin tutumpi.

Viettäessäni yhden nuoruuden kesäni Yhdysvalloissa, eräässä lämpimässä floridalaisessa esikaupungissa, pyöräilin kerran kotikatuani ja luin nimiä postilaatikoista: Fernandez, Ortega, Schwartz, Petersen, Prime, Anderson. Oli kertalukemalla selvää, että nuo suvut eivät olleet asuneet samoilla sijoilla satojen vuosien ajan. He olivat muualta tulleet, merienkin takaa.

Harva kuitenkaan enää asustaa syntymäkulmillaan, sukunsa ikiaikaisilla kunnahilla koko ikäänsä, jos asian runollisesti ilmaisee. Kotiseutu ei aina ole itsestäänselvyys.

Kotiseutuliitossa on määritelty niin, että kotiseutu on paikka, jonka ihminen tuntee keskimääräistä paremmin ja johon hänellä on tunneside. Kotiseutu ei ole yhdentekevä. Kotiseutuun liittyy aina jonkinasteinen tunnelataus. Näin sanon senkin uhalla, että minulle kerran todettiin, että jaaha, sitä ollaankin tunneyhdistyksen edustaja, mutta niin se vain on! Itse olen määritellyt niin, että kotiseutu on seutu kodin ympärillä. Se on Sinun omasi ja siellä missä Sinäkin. Kotiseudulla on kuin kotonaan.

Nykyisin vuosittain liki puoli miljoonaa suomalaista vaihtaa asuinpaikkaansa. Heistä noin 300 000 vaihtaa myös kotikuntaa. Miten tästä uudesta asuinkunnasta tulee kotiseutu? Olisi tärkeätä että ihminen tuntee kuuluvansa sille seudulle jolla hän asuu. Tuon seudun hyvinvointi heijastuu myös yksilön hyvinvointiin ja päinvastoin.

Maailmalla on murheellisia esimerkkejä siitä, mitä voi seurata, jos alueen uudet ihmiset syrjäytyvät, eivätkä koe asuinseutuaan omakseen. Eivät koe sitä kotiseudukseen. Jos tuo asuinseutu on heille yhdentekevä, on täysin yhdentekevää mitä siellä tapahtuu. Se että jollekin alueelle muuttavat ihmiset tuntevat itsensä tervetulleiksi ja että tästä alueesta tulee heidän kotiseutunsa, on tärkeä asia. Olivatpa muuttajat syntyperäisiä suomalaisia tai maahanmuuttajia. Jos tuo kotiutuminen asuinseudulle epäonnistuu – voivat seuraukset olla vakavat ja kohtalokkaat.

Hyvät kuulijat!

Suomen Kotiseutuliitto täytti viime vuonna 60 vuottaa. Se on suomalaisen kotiseututyön valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka tehtävänä on edistää kansallista kulttuuria erityisesti maakunnallisten ja paikallisten piirteiden pohjalta. Kotiseutuliitto ohjaa ja kehittää kokonaisvaltaista kotiseututyötä maassamme. Liitto myös edistää paikalliskulttuurien arvon ymmärtämystä ja edistää luonnon- ja kulttuuriympäristön vaalimista sekä vaikuttaa yhteiskunta- ja aluesuunnitteluun. Sen lisäksi liitto edistää kotiseuduntutkimusta ja vaikuttaa etujärjestönä lainsäädäntöön ja julkiseen hallintoon kotiseututoiminnan edellytysten parantamiseksi ja kotiseututyön tavoitteiden toteutumiseksi.

Kotiseututyössä maakunnalliset ja paikalliset ominaispiirteet ovat tärkeitä. Mikä rikkaus onkaan ettemme kaikki ole samanlaisia. On vain yksi Heinola ja se on täällä.

On erittäin tärkeätä, että me olemme erilaisia ja juuri erilaisuus pitää nostaa kunniaan. Näin toteaa valtioneuvos Riitta Uosukainen eräässä lehtihaastattelussa ja jatkaa: Paikallisuuden korostaminen on ennen kaikkea hurmaavaa. Mutta painotan, että nurkkakuntaisuus eli se, että ei hyväksytä muita, on ehdottomasti vaara.

Tunne oma arvosi, anna arvo muillekin!

Arvoisat juhlapäivän vieraat!

Olennaista on paikkakunnan omaleimaisuus. Kotiseututyöhän lähtee siitä mikä kullakin paikkakunnalla on juuri sitä omaa, sitä mikä tekee paikasta merkittävän.

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous pidetään aina valtakunnallisten kotiseutupäivien yhteydessä. Ensi elokuussa kotiseutupäivät pidetään Pohjois-Karjalassa Joensuun seudulla. Kotiseutupäivien teemana on Kahden Karjalan rajalla – Kodikondujarmankat! Vuosikokous vahvistaa Kotiseutuliiton toiminnan päälinjat. Tälle vuodelle vahvistetut teemat ovat:

• kotiseututyön aatteellinen sisältö muuttuvassa Suomessa
• JOY Jokaisen Oma Ympäristö - Kulttuuriympäristökampanja 2010
• kotiseuduntutkimus: kotiseutuarkistojen kehittäminen, kotiseutujulkaisujen tekeminen ja paikallismuseotoiminnan kehittäminen    
• järjestötoiminnan ja jäsenpalvelutyön kehittäminen

Ensinnä mainittu painopistealue kotiseututyön aatteellinen sisältö muuttuvassa Suomessa sisältää olennaisella tavalla pohdinnan siitä mikä on nykyajan kotiseutu. Suomen maa ja Suomen kartta ovat melkoisessa myllerryksessä. Mitä merkitystä näillä muutoksilla on kotiseututyöhön ja kotiseutuun?

Kuntien, seurakuntien tai hallinnollisten yksikköjen kokoa on muutettu ja mietitty pitkään ja monet kerrat. Jo vuonna 1865 kuntajärjestelmän perustaa luotaessa keskusteltiin paljon siitä, mikä olisi sopiva kuntamalli.

Kuntaliitokset ovat tämän ajan puheenaihe. Tässä teidänkin kulmillanne on aiheesta keskusteltu ja kättä väännetty ja keskustelu jatkuu.

Kotiseutuliiton yhtenä toiminnan painopistealueena on siis: kotiseututyön aatteellinen sisältö muuttuvassa Suomessa. Mielestäni otsikko on onnistunut ja tärkeä. Me elämme suurten muutosten aikaa.

Kuntia yhdistettäessä on oltu huolissaan mm. kuntien vuosisatojen aikana syntyneistä identiteeteistä. Tässä kohden avautuu mahdollisuus ja haaste tulevaisuuden kotiseututyölle.
Nyt on loistava aika tehdä kotiseututyötä. Kuntakentällä menossa oleva suuri muutos nostattaa uutta kotiseutuhenkeä. Asukkaat voivat pitää identiteetistään kiinni kynsin ja hampain. Kunnan voi lakkauttaa, mutta kotiseutua ei voi lakkauttaa. Kotiseututyön merkitys vain kasvaa yhdistymisten myötä, kun ylläpidetään ”hävinneen” kunnan identiteettiä. Kotiseutuidentiteetin säilyttäminen on yhdistettävien kuntien osalta kotiseutuväen keskeinen tehtävä. Kuntaliitokset itsessään eivät identiteettiä hävitä, mutta työtä oman ympäristön hyväksi tarvitaan ja ihmisiä sitä tekemään.

Muutosten tuulien yhteydessä ovat jotkut pelänneet, että menetetään se kaikki työ mitä kotiseudun hyväksi on tehty. Minä uskaltaisin olla optimistisempi. Vaikka kuntien nimiä virallisilta listoilta poistuu, eivät niiden asukkaat yhdessä yössä muutu muuksi.

Yksi tärkeä asia kuntaliitoskeskusteluissa on ollut vaakuna. Jos minulta olisi joskus aiemmin kysytty, että pitävätkö ihmiset kunnallisvaakunoita tärkeinä, niin olisin vastannut ei. Ne ovat kyllä OUT, sillä monet kunnat ja kaupungit ovat hankkineet uudet logot kirjekuoriin ja markkinointitarkoituksiin. Mutta olisinpa ollut väärässä, sillä vaakuna on kotiseudun symboli, jolla on merkitystä edelleenkin. Vaakuna on monille ihmisille hyvin tärkeä.

Vaakunan tärkeys on tullut monilla seuduilla esille viimeaikaisten kuntaliitosten yhteydessä. Kunta-lehden haastattelussa muuan kunnanjohtaja totesikin, että vaakuna taisi olla kuntaliitoksen vaikein asia. Kun kuntien määrä tulevaisuudessa tulee entisestäänkin laskemaan, jää suuri osa kuntavaakunoista vaille virallista käyttöä. Kotiseutuliiton toiveena on, että kaikki lakkautettavien kutien vaakunat jäävät elämään kotiseutuvaakunoina, jotka kertovat omasta alueestaan ja yhdistävät alueen ihmisiä. Suomen Kotiseutuliitto teki pari vuotta sitten aloitteen kuntaliitoksissa mukana oleville kunnille, että ne myöntäisivät vaakunan hallintaoikeuden paikallisille kotiseutuyhdistyksille. Näin on monin paikoin tapahtunutkin.

Isoäidilläni oli tapana sanoa jostakin asiasta, joka ei ollut kelvollinen tai sopiva tai ei ollut käyttökelpoinen, että se ei ole mistään kotoisin. Ei mistään kotoisin, se oli arvoton. On siis tärkeätä, että on kotoisin jostain. Alkuperä ja tausta ovat tärkeitä, näin on myös silloin kun haluaa tai kun on määriteltävä itseään. Yhä vieläkin tulee usein puheeksi uuden ihmisen tavatessaan kysyä, että mistä olet kotoisin?

Arvoisat kuulijat!

Ensimmäiset omakohtaiset muistoni Heinolasta ovat neljän vuosikymmenen takaa. Enoni perhe asui Savonlinnassa ja ajelimme joka kesä sinne tästä Heinolan läpi. Tämä oli sopiva pysähdyspaikka ja muistan että tuossa sillankulmassa oli ravintola, jossa oli parveke. Sieltä oli näkymät Heinolan silloille. Nyky-Heinolassa mieluisin paikka on minulle Aschanin talon piha. Sinne on matkalla aina mukava poiketa ja se on aina yhtä kiehtova.

Kotiseutuliiton puheenjohtaja professori Pekka Laaksonen poikkesi tässä viikolla toimistossani. Hän pyysi välittämään lämpimät terveisensä tähän juhlaan. Hänelle vanhana lahtelaisena Heinolakin on tuttu paikka. Hänelle Heinolasta tulivat ensimmäisinä mieleen Heinolan seminaari ja Elias Lönnrot, joka ihastui Heinolan kirkon saarnastuoliin ja vei idean Sammattiinkin.

Saksalainen kirjailijaa Siegfried Lenziä sanoo, että kotiutuminen ei onnistu ”tarrautumalla entiseen ja etsimällä elämän ainoaa onnea ja totuutta pelkästään menneisyydestä – meidän on kehitettävä kotiseudun kaipauksestamme perusta, jolle rakentaa hyvä naapuruussuhde”. Maailma on nykyisin paljon pienempi, kun elinpiirimme on laajentunut. Samaisen kirjailija Lenzin mukaan ”maailman tunteminen alkaa kotiseudun tuntemisesta.”

Edelleenkin kotiseudulla on merkitystä! Kotiseutu on IN, jos asian näin ”modernisti” suomen ja englannin kieltä sekoittaen haluaa sanoa.

Nykyajan kotiseutu – entäs ne ihmiset jotka muuttavat usein, ja asuvat useilla kotiseuduilla?

Usein muuttavalla voi olla useita kotiseutuja. Lapsuuden maisemat voivat edelleen säilyä kotiseutuna, samoin opiskelupaikkakunnat ja asuinpaikkakunnat. Kotiseudulla on merkitystä, sen kokee omakseen. Kun näitä kotiseutuja on useita, muodostuu niistä omassa mielessä kokonaisuus jossa on useita osia ja useita tasoja. Voisikin sanoa, että monelle kotiseutu on korvien välissä.  Kotiseudun voi kokea lapsuuden mummolan kesissä ja oman kesämökin laiturilla, mutta myös työpaikkansa kulmilla ja kaupunkiasunnon ympäristössä. Kotiseutu ei enää ole välttämättä yksi selkeä maantieteellinen paikka vaan kotiseudussa on osia monista. Joku on pohtinut, että onko kotiseutu monille ihmisille nykyisin enemmän mielentila kuin yksi fyysinen maatieteellinen paikka.

Kun mainitsin ettei kotiseutu-sanaa löydy tietosanakirjasta, niin toisaalta se onkin vain hyvä asia. Ihminen itse määrittelee kuka ja mikä hän on ja mikä on hänen kotiseutunsa. Se on loistava asia! Kotiseutua eivät määritä veroviranomaiset tai väestörekisterinpitäjä. Me saamme itse päättää.

Mutta kotiseutu muuttuu. Maisemat muuttuvat, rakennetaan lisää ja uusia naapureita muuttaa lähistölle. Osana nykyajan kotiseutua on voimakas muuttuminen. Omalla lapsuuden kotiseudulla maisema muuttui lopullisesti ja voimakkaasti, kun moottoritie rakennettiin keskelle laajaa peltoaukeaa. Nyt maisemaa hallitsee tie ja liikenne ja risteykseen noussut bensa-asema-ostoskeskus. Nykyajan kotiseutu muuttuu myös kun seudulle tulee uusia asioita: turisteja, ulkomaalaisia, vieraita kulttuureja ja kulttuuripiirteitä. Nykyajan kotiseudulle on ominaista uuden kohtaaminen.

Nykyajan kotiseutu on valitettavasti usein melkoisen kova ja kylmä etenkin suurissa kaupungeissa. Entisajan yhteisöllisyys on monin paikoin hävinnyt. Ihmiset eivät enää tunne toisiaan eivätkä välitä toisistaan. Ei ole positiivisessa mielessä sosiaalista kontrollia. Tämä johtaa siihen, että monet jäävät yksin ja unohduksiin. Kukaan ei välitä.

Afrikkalaisen sananlaskun mukaan lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Eli hyvinvointiin tarvitaan toisia ihmisiä. Juuri tässä voivat kotiseutuyhdistykset myös olla mukana tärkeässä tehtävässä. Ehkä kotiseutuyhdistyksiä tarvittaisiin nykyajan kotiseuduilla vieläpä enemmän kuin aiemmin, koska entisenlaista luontaista arkipäiväistä yhteisöllisyyttä ei enää ole.

Kotiseutuaate liittyy nykyihmisellä yhteisöllisyyden kaipuuseen. Yhteisöllisyys on parhaimmillaan tunnetta yhteisestä historiasta, yhdessäolosta, turvallisuudesta, vuorovaikutuksesta, yhteisvastuusta ja välittämisestä. Yhteisöllisyys luo elämisen laatua. Kotiseutuhengessä on pohjimmiltaan kysymys näistä ihmisen perustarpeista.

Etnologian emeritusprofessori Bo Lönnqvist on kirjoittanut, että kokemus paikallisuudesta syntyy ja elää aktiivisen identifikaatioprosessin kautta. Ihminen ottaa paikan haltuunsa muokkaamalla sitä, puhumalla siitä ja jopa taistelemalla sen puolesta. Siis vaikuttamalla siihen millaiseksi paikka muodostuu ja kehittyy. Tässäkin kohtaa voi kotiseutuyhdistyksillä on selkeä tehtävä. Kun päätöksenteko paikallistasolla tapahtuu entistä kauempana, voivat kotiseutuyhdistykset olla se väylä, jota kautta ihmiset saavat ääntään kuuluville.

Hyvät kuulijat!

Joku antoi kerran ohjeeksi minulle, että siteeraa vain itseäsi viisaampia. Niinpä päätän puheeni suomalaisen kotiseutuliikkeen keskeisen hahmon, Esko Aaltonen sanoihin. Hän kirjoitti jo yli 60 vuotta sitten 1948 kotiseututyön oppaan ja totesi siinä kotiseututyöstä:

Se on paljon enemmän kuin keräilevää puuhailua. Se on sivistysliike, joka ei tahdo pysähtyä menneisyyteen eikä karttaa ajan monia kipeitä elämän probleemoja, koska ne kaiketikin kuuluvat meille eläville ihmisille. Nykyaikaisen kotiseutuliikkeen luonteesta johtuu, että sen täytyy olla alituiseen uudistuksen tiellä, ei niinkään paljon päämäärien kuin työohjelmansa puolesta.

Kotiseutuliiton kunniajäsen akateemikko Päiviö Tommila piti ensimmäisen kotiseutuaiheisen puheensa jo yli 50 vuotta sitten. Hän päätti puheensa seuraaviin sanoihin: Kotiseutu on ollut ennen meitä ja me tahdomme, että se on oleva myös meidän jälkeemme.

Haluan vielä esittää teille kaikille Suomen Kotiseutuliiton lämpimät terveiset ja toivotan iloista ja aurinkoista kevään jatkoa ja Heinola-Seuralle innostusta ja toimintatarmoa jatkossakin.



Järjestöpäällikkö Heikki Saarinen                      
Suomen Kotiseutuliitto
heikki.saarinen@kotiseutuliitto.fi
puh. 050 382 4729