Aikuisikään ehtinyt Jyränkökuoro juhli 15.10.2011 menneitä vuosikymmeniä Heinolan seminaarin syksyisessä miljöössä. Juhlapaikkana oli seminaarin vuonna 1901 valmistuneen vanhan päärakennuksen juhlasali.

Yleisön toivomuksesta konsertti oli toistettava illansuussa täydelle katsomolle.

Ensimmäistä vuosikymmentään kuoro juhli samassa paikassa syksyllä 1981. Kuoron perustaja ja vuosikymmenien ajan ryhmää innostuneesti luotsannut dipl. urkuri Maija Vähätalo-Laine toimi Heinolan seminaarin viimeisenä musiikin lehtorina vuosina 1969-1972. Hän jatkoi musiikin lehtori, säveltäjä Leo Härkösen työtä.


Heinola-Seura oli mukana monien onnittelijoiden joukossa:


Tarmo Virtanen, Heinolan seminaarista vuonna 1962 valmistunut opettaja, lahtelainen kulttuurivaikuttaja, Nostoväkinäyttämön perustaja, rehtori ja opetusneuvos istui myös tutussa salissa konserttiyleisön joukossa.

Seuraavat konsertin jälkeiset tunnelmat – sekä teksti että kuva – on lainattu Virtasen blogista hänen nettisivullaan Lahen Uutisia:

Rennon hyväntuulinen, turhasta tärkeilystä vapaa, kirkassointinen laulaminen tartuttaa kuulijoihinsa hyvän mielen ja tempaa vaivatta mukaansa musiikin hivelevään syleilyyn. Täyssalillinen kuulijakunta tuntui ihan silmissä nuorentuvan laulu laululta Jyränkökuoron 40-vuotisjuhlakonsertissa Heinolan maineikkaassa seminaarin juhlasalissa.

Ari Niskasen inspiraatiomainen, vitaalinen ja musikaalinen johtamisote, maukas ohjelmistovalinta kera sydämellisen huumorin on Jyränkökuoron omailmeisen tyylin voimalataus, valoisan kokonaistulkinnan säihkyvä sinetti. 

Hyvä viihde on taitolaji, se kun lähtee taiteen tekemisen vakavuudesta, tinkimättömästä osaamisesta. Konsertin alku rakentuikin kuoromusiikin kivijalkaohjelmistosta kuten Mä oksalla ylimmällä (Linsen/ Topelius / P.J Hannikainen), Laula kultani (Hagfors/ J.H. Erkko), kansanlaulusta On suuri sun rantas autius (Matti Hyökin sovituksena) ja hienosta Kaiu kaiu lauluni (Kuula/ Leino/ Urpo Jokisen sovitus). Tulkinnat todistivat perinteisen kuorolaulun vankasta osaamisesta: sävelpuhtaudesta, stemmojen soljumisen vaivattomuudesta, moitteettomasta nais- ja miesäänten soinnista ja balanssista.

Vaan sitten mentiin syvälle ihmismielen herkkiin tuntoihin. Yhden suomalaisen viihdemusiikin kauneimmista (Kassu Halonen/ Vexi Salmi) Maailma on kaunis kuoro lauloi johtajansa sovituksena ja säestämänä herkän koskettavasti - itselleni ehkä koko konsertin puhuttelevimpana, tunnelmallisimpana tulkintana.

Kuoron jo aikaisemmin esittämät Pekka Kostiaisen Lauri Viidan satiirisiin teksteihin säveltämät, nyt  yhdeksän miniatyyrisävellyksen sarja on sävellystaiteen piruilevasti alleviivaavaa, tasokasta sävelin ajateltua yhteiskuntakritiikkiä.  Koko sarjan tulkinta oli älykästä huumoria, verratonta musiikillista eläytymistä tulvillaan.

Ari Niskasen uutuussävellykset Heinolan oman runoilijan Uuno Kailaan vähemmän tunnetusta lyriikasta ovat arvokasta, harvinaista uutta kulttuurituotantoa. Pieni Sana ja Impromptu kuultiin juhlakonsertin kantaesityksinä: arvoituksellisia, yllättäviä sävelkulkuja ja sointeja, ei helposti avautuvia lauluja yhdellä kuulemiskerralla, mutta mielenkiintoisia. Jo viime konsertin tuttavuus Viinihoure: ah mikä hullun hurmaava virityksinen, kypsä esitys kuorsaussooloineen.

Konsertin jälkiosa oli omistettu viihdemusiikin suurelle monitaiturille Rauno Lehtiselle ja hänen sävellyksilleen. Monet tutut Lehtisen sävellykset (Niskasen sovituksina) kuten Lauluni, Muuttuvat laulut, On hetki, Muistan kesän sekä Kasvupaikka raikuivat seminaarin lavalta teksteissään herkästi nyanssoiden ja tunnelmoiden. Kolibrin (Liemola) - tuon yhden Lehtisen varhaiskauden sävellyksistä - nostan omassa mielikuvamaailmassani tulkintojen ykköseksi. Miten reippaan letkeä, ilakoiva meno, mandoliinimaisen näppäilevä ote, hurja koreografia ja antaumuksellisen eloisa viihdekuoron tulkinta voikaan olla. Ooh!

Ylimääräisenä ja samalla onnitteluserenadina Eini Nummelinille hänen neljäkymmentävuotta kestäneelle kuorojäsenyydelleen iki-ihanan (Chydenius/ Oksanen) Sinua sinua rakastan tulkinta vei tunnelmat niin kuin pitääkin kyynelherkiksi. Tuon kaikkein kunnianhimoisimman viihdemusiikin ja sen rakkautta ylistävien sanojen mukana laulu jäi kaikumaan ylistykseksi musiikin ikiaikaiselle voimalle ja tenholle."