|
|
|
Heinolan kotiseutulaulun
sanoituskilpailu päätöksessä
- kilpailu tuotti sekä kirjoittajille että raadille myönteistä energiaa Heinolasta
- yhteenvetoa runoraadin arvioinneista
Heinolan
III kotiseutupäivänä tammikuussa 2010 julistettiin
sanoituskilpailu Heinolan kotiseutulaulun saamiseksi heinolalaisiin
tilaisuuksiin Hämäläisten laulun rinnalle. Tavoitteena
oli saada nykyaikaan sijoittuva teksti, joka sitten
sävellettäisiin yhteislauluksi sopivalla melodialla. Kilpailu
järjestettiin yhteistyössä Heinola-Seuran,
Itä-Häme –lehden ja Heinolan kaupungin kanssa.
Runoraatina
kilpailussa toimivat yliopiston lehtori Pekka Rautamaa ja toimittaja
Kaisa Hako Itä-Häme -lehdestä sekä Heinola-Seuran
edustajina Asko Alho ja Kalevi Peltola.
Järjestetty
kotiseutulaulun sanoituskilpailu oli lajissaan vaikea, verrattuna
edellisenä vuonna olleeseen kirjoituskilpailuun Minun Heinolani,
jossa tuotoksen muoto ja näkökulma oli vapaampi,
henkilökohtaisempi.
Kilpailuun jätettiin kuitenkin
22 runotekstiä, jotka olivat omistetut Heinolalle. Kokonaisuutena
niistä muodostuu hyvin monipolvinen runokokoelma eriaiheisista
mielikuvista ja Heinolan muistoista, saavutus sinänsä. Osa
teksteistä tullaan käyttämään myöhemmin
Heinola-Seuran tulevissa kotiseutujulkaisuissa.
Kilpailua
julistettaessa oli otaksuttavissa, että se tuottaa
maakuntalaulujen tyyppisiä kehukeskittymiä, mutta ne
eivät 2000-luvulla ole ajankohtaisia, vaan viittaavat aiemmin
muodissa olleeseen kansallisromanttiseen oman seudun ylistämiseen.
Traditio näyttää niin voimakkaalta, että aiemmasta
poikkeavaa uudenlaista sävyä ei ole helppo saada ilmi.
Raadin
mielestä kilpailun etsimää ajatonta, mutta kuitenkin
hengeltään nykyaikaan sopivaa kotiseutuaiheista
laulutekstiä, "Heinolan helmeä", ei löytynyt ehdokkaiden
joukosta sellaisenaan.
Kuitenkin
päällimmäisenä jäi runoista mieleen Heinolan
runsaan luonnonkauneuden ylistys, joka oli innoittanut monia. Kymijoki
ja muut vesistöt, harjut, puistot ja muut komeilivat eri
vuodenaikojen loistossa mukana.
Kotiseutupaatosta löytyi
paljonkin, mutta usein sävy ja sanavalinnat muistuttivat
Heinolalle aiempina vuosina tehtyjä lauluja, joissa samat asiat on
jo sanottu taitavammin. Raikasta, nuorekasta uutta tuulahdusta jäi
kaipaamaan. Lisäksi monissa lauluissa oli liiaksi aikaan sidottuja
elementtejä kuten lama.
Useat osallistujat rakentavat
runonsa Heinolan nähtävyyksien varaan. Sisältö
lähenee matkailuesitteitä. Kotiseutulaulussa sanoituksen
tulisi kulkea yleistävämmällä tasolla, mutta
Heinola olisi toki siitä tunnettava. Tämä ei ole
helppoa. Kaiken Heinolaan liittyvän esim. harju, sillat, poppeli,
lintutarha, jopa Heinolassa jyrää, kesäteatteri,
seminaari, luetteloiva mukaan ottaminen ei tuota onnistunutta tulosta.
Monissa
runoissa tunnetaan paikkakunnalta muuttaneiden kaipuuta Heinolaan.
Heinola esitetään ikään kuin ”luovutettuna
alueena”. Tällainen ”Muistatko Monrepos’n”
-tyyli ei yhdisty kuviteltaviin lauluyhteyksiin, koska laulujen
pääasiallisiksi esittäjiksi ja kuulijoiksi on ajateltava
nykyheinolalaiset.
Tämän tyylisten runojen sanaston
tulisi olla tyyliltään yhtenäistä ja kohtalaisen
runollista, joten esimerkiksi media- tai hallintokieli eivät
sovellu hevin laulettavaksi esim. ”elintason nousu”,
”kuntaliitos”, ”toiminta-ajatus”,
”kulttuurikaupunki”, ”liikuntaharrastus”,
”autotie”, valittelu tehtaiden lakkauttamisesta.
Runotekstin
kirjoittamisessa ilmenee lähes kaikissa runoissa tavanomaisuuksia,
esim. usein käytettyjä tai virheellisiä loppusointuja ja
kuluneita kielikuvia esim. veden vilja, sammumaton kaipuu, entistä
ehompi, taattojen työ, jopa runokielestä jo ajat sitten
häipyneitä vanhakantaisuuksia esim.
”ihastuksihin”.
Säkeistöjen
määrän tulisi olla jokseenkin kohtuullinen, vaikkapa
kolme neljä; liian monisäkeistöisiä tosin voi osin
karsia. Maakuntalauluissa tavallinen kertosäe voi olla paikallaan,
etenkin jos laulua ajatellaan yhteisesti laulettavaksi.
Laulun
’markkinointi’ on myös oma ongelmansa. Jos laulu
todella pyrittäisiin saamaan tutuksi ja
yhteislaulukäyttöön, laulua olisi opetettava Heinolan
kouluissa. Se edellyttää, että sanoituksen on oltava
lasten ikäpolven hyväksyttävissä, jopa heitä
innostavaa. Jos jatkuvuutta halutaan, ei riitä, että vaikkapa
jokainen Heinolan luokan- ja musiikinopettaja sen luokalleen kerran
opettaa. Opetus pitäisi olla jatkumo.
Järjestäjien
taholta kilpailua ei tulla jatkamaan sävellyskilpailulla, koska
sitä säveltämiseen innoittamaa paikallista tekstiä
ei löytynyt.
Järjestäjät ja runoraati
kiittävät kaikkia runokilpailuun osallistuneita, kilpailu
tuotti kirjoittajille että raadille myönteistä energiaa
Heinolasta.
Kalevi Peltola
|
|
