Pekka Rautamaa:
Seminaarimuistoja – Heinola 66

Heinolan seminaarista 1966 valmistuneita opettajia odotti heidän kokoontuessaan Heinolaan muistelemaan 50 vuotta sitten päättynyttä koulutustaan 355-sivuinen, asultaan jyhkeä, runsaskuvainen teos ”Heinola 66”. Sen oli ottanut toimittaakseen joukkoon kuuluva opettaja Juhani Eerola Orivedeltä. Kirja on laatijansa työtä kaihtamatta rakentama kooste sekä Heinolan kulttuurihistoriaa että esiteltyjen henkilöiden elämänkulkua. 

Opetusneuvos Kalevi Peltola tekee selkoa Heinolan seminaarin vaiheista 1800-luvun lopun hankkeesta lakkauttamiseen 1972, sitä seuranneeseen kurssikeskukseen, jopa nykyvaiheeseen ulottuen. Tietokirjailija, lehtori Eero Sovelius-Sovion postuumi erittely Heinolan seminaarin hengestä perustuu koko seminaariväen yhteistavoitteisiin ja -toimintaan. Hän kertoo seminaarin eri johtajien kausien ominaispiirteistä.

Opettajisto 1962-66 esitellään yksityiskohtaisesti paitsi pedagogeina myös anekdoottien valossa, samoin muu henkilöstö.  – Lakkauttamisen jälkeen opettajat jatkoivat työtään muualla, valtaosa opettajankouluttajina eri yliopistoissa. 

Tekijä kirjoittaa opintoihin pyrkimisestä, opiskelijan arjesta ja juhlista, osallistumisista opettajainvalmistuslaitosten yhteistapahtumiin ja niiden järjestämiseen sekä koti- ja ulkomaanretkiin. Erikseen on mainittava postuumina julkaistut Teemu Hämäläisen hienoviritteinen puhe luokkakokouksessa 2012 sekä lehtori Eivi Lihtosen tiiviit runot Heinolan seminaarille 1972.

Opettajan ammattiin kouluttamisen ohella seminaari etenkin kouluneuvos Antero Valtasaaren rehtorikautena suuntautui avoimesti yhteiskunnalliseen osallistumiseen pitäen yllä aktiiviyhteyttä esimerkiksi Jyränkölään, yhdistyksiin ja reumasairaalaan. Monet oppilaatkin toimivat järjestöjen ohjaajatehtävissä.

Asuntolaa ei ollut, vaan maan eri puolilta kotoisin olevat opiskelijat asuivat heinolalaiskotien vuokralaisina tutustuen kantaheinolalaisiin. Seminaarin kansakoulun sadat oppilaat ja opetusharjoittelijat oppivat myös tuntemaan toisiaan.

Oppilaskunnan vapaa-ajan toiminta oli monipuolista. Kerhoja toimi parikymmentä, keskeisinä taito- ja taidealat kuten musiikki, liikunta ja näyttämöharrastus. Noin 470 henkilö- ja toimintakuvaa ovat mustavalko-osaltaan paljolti kamerakerhon ansiota. Teuvo Salmisen ja Pentti Halosen karikatyyrit ilahduttavat. 

Kirjan volyymista puolet on 1966 valmistuneiden opettajien matrikkeliosaa. Se sisältää kunkin täsmälliset henkilötiedot ja laajenee katsaukseksi opettajien tiiviiseen osallisuuteen johtamis- ja luottamustehtävissä paikkakunnallaan,  maakunnassaan, jopa valtakunnallisesti. Joukon lukumäärä on vajaa kaksi prosenttia kaikista Heinolan seminaarissa koulutetuista. Silti heidän toimiensa kirjo luonnehtii  seminaarissa kasvaneiden valionuorten myöhemmän työn ulottuvuuksia. Ennen kaikkea heistä kouluttui opettajia eri puolille Suomea ensin kansa-, sitten peruskouluihin ja muihin oppilaitoksiin. Kaikki täydensivät opintojaan, jotkut lisätutkintoon saakka. Jokunen siirtyi kaupalliselle alalle tai menestyi lehtialalla, muutama suuntasi ulkomaille.

Entisopiskelijoiden tiheä kokoontuminen kertoo heidän yhteisöllisyydestään seminaarista perimästään kulttuurimyötäisyydestä. – Juhani Eerolaa kumppaneineen voi onnitella yksityiskohtaisuutta, sinnikkyyttä ja teoksen rakenteen oivaltamista ilmentävästä työstä, uskoakseni lajissaan ainutlaatuisesta, samoin Heinolaa saamastaan paikalliskulttuurin tietolisästä.


Kirjoitus on julkaistu myös Itä-Häme-lehdessä. Kirjoittaja Pekka Rautamaa on Heinolan entisen seminaarin äidinkielen didaktiikan lehtori sekä myöhemmin Joensuun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen äidinkielen ja didaktiikan lehtori ja Heinola-valtuuskunnan jäsen.

▲ Kalevi Peltola: Heinola 66 – ”Eläköön Heinolan henki!”