Nynäsin sokkopojat päivän keskiössä
ALLIN PÄIVÄN SUOSIO KASVAA

Tämän vuoden Allin päivä oli leuto ja mukava pakkaspäivä. Se tarkoitti sitä, että juhlapäivä ennen tulevan päivän myrskyä ja lumipyryä tuntui aivan tilatulta. Kaupungintalon sinivalkoiset liput olivat levossa odottaen tulevan päivän ryöpytystä.

Juhlapäivä alkakoon, se yhdestoista.

Vanhan pappilan tilat alkoivat täyttyä jo puolelta päivin. Allin päivän nimipäiväkahvit ovat todella perinne monille. Joka on niistä aikaisemmin nauttinut, ei voi jättää väliin. Alli Heinämaan kahvikutsuilta tutut kotileivonnaiset odottivat, samoin valkoessuiset tarjoilijat kahvipannuineen. Pappilan juhlakupit oli saatu kattaa juhlapöytään päivän kunniaksi sinivalkoisten kukkien seuraan.



Kahvikutsujen vilkas seurustelu ja puheensorina täytti pappilan. Kehuttiin upeita juhlapuitteita, Seija Halmeen leipomaa erinomaista pullakranssia ja Mirja Forsmanin Herrasväen leipiä hillolla.

Kahvien jälkeen oltiin valmiit aloittamaan Allin päivän kotiseutujuhla.











Heinola-Seuran puheenjohtaja Kalevi Peltola toivotti pappilan täyteisen vierasjoukon tervetulleeksi jo yhdennentoista kerran:



Paikalla oli tällä kertaa enemmänkin kaupungin edustajia, joka kertoi tärkeällä tavalla siitä, että kaupunki arvostaa seuran työtä, joka on kaikkina näinä vuosina vastannut kotiseutupäivän järjestämisestä.
 
Peltola jatkoi:


Peltola kertoi niistä tilaisuuksista, joissa seura oli toteuttanut juhlavuoden teemaa ja jotka olivat olleet seuran juhlavuoden projekteja.


Perinteiden mukaan tässä vaiheessa laulettiin yhteisesti onnittelulaulu Allille. Sanat lauluun on kirjoittanut Allin silloinen työtoveri, yliopettaja Matilda Sirkkola ja sävelmän laululle antoi silloinen seminaarin johtaja professori Martti Hela.

Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Lehtimäki. Hän iloitsi aluksi siitä, että sai olla mukana kokemassa Allin päivän tunnelmaa. Nyt ensimmäisen kerran.



Lämpimässä puheenvuorossaan hän kertoi Vaasasta lähteneenä sopeutumisestaan Päijät-Hämeeseen. Reumasairaala oli ollut hänen työpaikkansa, jonka toiminta päättyi 2010. Omaa elämäasennettaan hän kertoi oman sukunsa kautta. Hän esitti Heinola-Seuralle kiitokset hyvästä työstä ja toivotti jatkuvaa innostusta tehdä kotiseututyötä Heinolan hyväksi.

Nuorten tervehdyksen juhlahetkeen toivat musiikkiopiston nuoret neitoset Silja Ruutiainen ja Iina Parkkima. Viuluduona he esittivät taidokkaasti kaksi suomalaista kansansävelmää: Tuomi on virran rannalla ja Satakielen valssi.



Suomen suurimman kulttuurialan kansalaisjärjestön, Suomen Kotiseutuliiton tervehdyksen toi tilaisuuteen Tuula Salo. Hän on helsinkiläis-porvoolainen Kotiseutuliiton hallituksen jäsen. Aikaisemmin hän oli liiton valtuuston varapuheenjohtaja.



Aluksi hän onnitteli Heinola-Seuraa näyttävästä kotiseututyöstä, joka toiminta tunnetaan liitossa ja arvostetaan sitä. Hän oli erittäin iloinen juhlapaikasta ja juhlan suosiosta. Se kertoo siitä, että heinolalaiset arvostavat kotiseututyötä. Hän kertoi osallistuneensa kymmeniin tällaisiin tilaisuuksiin eri puolella Suomea. Tällaista juhlatunnelmaa saa hakea.

Tuula Salo kertoi liiton moninaisesta työstä ja yhteistyöstä monien valtakunnallisten toimijoiden kanssa. Kotiseututyö on ollut aikaisemmin taaksepäin katsovaa. Työn luonne ja tavoitteet muuttuvat ja monipuolistuvat koko ajan. Perinne- ja museotyö eivät enää riitä, on elettävä ajassa ja katsottava aktiivisesti tulevaisuuteen.

Kotiseututyöllä on monet tavoitteet. Kotiseututyö on ennen kaikkea valintoja. Työ on paljonkin erilaista maaseudulla ja kaupungeissa. Kotiseututyötä on kehitettävä paikallisten erityispiirteiden pohjalta. Sitä juuri tekee Heinola-Seura. Hän toivoi myös, että uusien opetussuunnitelmien myötä kouluissa tulisi voimakkaammin esille kotiseutuun liittyvät asiat ja tuntemukset.



Tämän vuoden Allin päivien keskiöksi on tullut Nynäsin kartanon sotasokeiden koulutus- ja kuntoutustoiminta, joka aloitettiin 70 vuotta sitten.

Idea sokkopojista ja heidän käsitöidensä näyttelystä Kadonnutta Heinolaa -sarjassa on tullut Erkki Heiskaselta, toisen polven karjalaiselta. Hänen vanhempansa asettuivat asumaan Nynäsin kartanoon monien muiden evakkojen kanssa. Erkin kasvuympäristö oli kartano ja siellä kuntoutuksessa olleet sotasokeat.



Heiskanen kertoi tarkkasilmäisen pikkupojan näkökulmasta muistoja silloisesta kartanon elämästä. Hänen muistelonsa kartanomiljööstä, joka on nykyisin Suomen Punaisen Ristin koulutuskeskus, oli monille juhlavieraille uutta ja avartavaa. Puheenvuoro viritti mielenkiinnon tutustua avattavaan kaupunginmuseon näyttelyyn.

Erkki osallistui muutama vuosi sitten Heinola-Seuran järjestämään kirjoituskilpailuun Minun Heinolani laajalla kirjoituksellaan Nynäsin vaiheista ja sokkopojista. Samoin hänen veljensä Ilkka.

Juhlassa oli mukana myös sokkopoikien hierojana 25 kesää toiminut urheiluhieroja Liisa Pakola. Värikkäässä puheenvuorossaan hän muisteli kaiholla kesiä Nynäsissä ja sitä intoa ja uuden elämän uskoa mitä sokkopoikien keskuudessa oli.



Nynäsistä he olivat löytäneet turvallisen paikan asua ja kuntoutua, päästä uuden elämän alkuun. Huumori kukoisti, tasoitti muistoja ja helpotti elämää. Urheiltiin, retkeiltiin, juhlittiin, kouluttauduttiin uuden elämän ammatteihin.

Esko Aalto kertoi vielä omia kokemuksiaan, miten seminaarin tytöt kävivät lukemassa pojille päivän lehtiä ja kirjoja. Samoin tekivät myös monet kaupunkilaiset.



Jyränkölä perusti sokkopojille muun muassa kerhon, jossa opiskeltiin monenlaista. Kerhon puitteissa sokkopojat tekivät retkiä ympäristöön ja Leningradin asti.
 
Sitten seurasi mielenkiinnolla odotettu hetki, kotiseututyön ansiomerkkien jako. Seura on nyt jakanut vuodesta 2008 lähtien 2 kultaista ja 25 hopeista ansiomerkkiä. Ansiomerkit myöntää Kotiseutuliiton hallitus seuran johtokunnan esityksestä.



Tällä kertaa ansiomerkkien jakajina olivat Kotiseutuliiton Tuula Salo ja Heinola-Seuran Terhi Pietiläinen. Yleisön eteen kutsuttiin hopeisten ansiomerkkien saajat myyntipäällikkö Erkki Heiskanen ja rehtori Matti Lunkka. Kotiseutuliiton edustaja kertoi niistä perusteista, joiden pohjalla ansiomerkit on myönnetty. Perusteet olivat seuran johtokunnan anomuksesta poimittuja, mutta Tuula Salo täydensi ja painotti perusteiden yksityiskohtia.


 
Heinola-Seura halusi ansiomerkillä arvostaa Matti Lunkan esimerkillistä kotiseutupainotteista opetustyötä Lusin koulussa ja nostaa täten esille opettajan tärkeän merkityksen kotiseutukasvatuksessa.

Siinä painottui 34 vuoden opetustyö Lusin koulussa, jossa toteutettiin kotiseutupainotteista ja luontomyönteistä opetusta. Koulu sai Lunkan aikana kansainvälisen Vihreän lipun käyttöoikeuden. Joulun alla ilmestynyt 336 sivuinen Meijän Lusi kyläkirja on näyttö voimakkaasta kyläyhteistyöstä, jota Lunkan aikana ja sen jälkeen on tehty.

Erkki Heiskaselle Heinola-Seura tahtoi antaa ansiomerkin tunnustuksena pitkään jatkuneesta tärkeästä kotouttamistyöstä Heinolan karjalaisten keskuudessa.

Hän on toiminut toisen polven karjalaisena Heinolan karjalaisten evakkojen ja heidän perillistensä yhdyssiteenä ja karjalaisen kulttuurin vaalijana Heinolassa 1980-luvulta asti. Hänen aktiivinen toimintansa on ollut parasta mahdollista kotouttamista.

Heinolasta tuli käkisalmelaisten uusi kotiseutu. Käkisalmi-säätiö on toiminut heidän yhdyssiteenään ja vaalii Käkisalmen perintöä keskuspaikkana Heinola. Heiskanen on toiminut säätiön puheenjohtajana yli 10 vuotta. Valtakunnalliset Käkisalmijuhlat ovat olleet joka keväiset juhlat Heinolassa. Erkki Heiskanen on vastannut 15 vuoden ajan Käkisalmi-juhlien järjestämisestä. Tämän vuoden Heinolan Kotiseutupäivänä avautuu sarjassa Kadonnutta Heinolaa Erkki Heiskasen ja kaupunginmuseon kokoama näyttely sotasokeiden käsitöistä Heinolan kaupunginmuseossa Sokkopojat Nynäsissä.

Juhlan päätössanat lausui, joka kerran Allin päivillä olleena, Anja Mastosalo. Hän kertoi omaa tarinaansa Pohjanmaalta Heinolaan päätymisestä. Hänen isänsä oli ollut aikoinaan Heinolan rautatiesiltaa rakentamassa, joten yhteydet Heinolaan olivat alkaneet isän kautta. Työ toi nuoren teologin myöhemmin Heinolaan, josta on tullut hänelle rakas kotikaupunki.



Tilaisuus päättyi puheenjohtajan kiitossanoihin kaikille juhlaan osallistuneille, juhlassa esiintyneille.

Heinola tarvitsee omat Allin päivänsä ja kotiseutupäivänsä. Ansiokas kotiseutujuhla pappilan saleissa päättyi Hämäläisten lauluun Anna Tiaisen säestämänä. ”… kun toimeen tartutaan”, lauloivat eräät.




Päivän ohjelma jatkui monessa paikassa.

Kalevi Peltola johdatteli Tuula Salon ensin Valtuustosalin ala-aulan muinaispukunäyttelyyn. Siellä odotti oppaana Orvokki Rosberg, joka kertoi näyttelyn pukuhistoriaa vieraille.



Esille tuli taas arvokkaan pukukokoelman sijoituspaikka. Näyttelylle pitäisi löytyä arvonsa mukainen sijoituspaikka keskustasta, josta se voisi olla helposti löydettävissä ja kertomassa Heinolan Kalevalaisten naisten toiminnasta. Muinaispukunäyttelyn jälkeen päivän vieras vieraili vielä kaupunginmuseossa Sokkopoikien näyttelyssä ennen kotimatkalle lähtöä Porvooseen.

 Kaupunginkirjastossa oli alkanut kirjaesittelyt. Matti Lunkka kertoi Meijän Lusi -kirjan syntyvaiheista ja vastasi yleisön kysymyksiin. Vastaavasti Leena Kekkonen jatkoi kirjan Heinola 1918 esittelyä ja vastailua kirjan toteutukseen.



Tunnetko Heinolaa? -näyttely oli perinteisesti esillä uusin tunnistettavin kuvin. Hyvin oli otokset tunnistettu. Näyttely on avoinna viikon.



Viime sotien muistoista kertova Poppelitalon Veteraanien perinnehuone oli ensimmäisen kerran avoinna Allin päivänä ja siksi suuren mielenkiinnon kohteena. Oppaina paikalla olivat Asko Alho ja Raimo Nurminen.



Kulttuuritoimiston tiloissa oli näytteillä Anja Mikonsaaren valokuvanäyttely Neljä vuoden aikaa. Vesitornin Cafe Torni houkutteli ihailemaan joulupuukaupungin talvimaisemia.

Kaupunginmuseon näyttely Sokkopojat Nynäsissä oli avoinna koko päivän.
Näyttelyn avajaiset alkoivat klo 18. Alkutarjoilun jälkeen museonjohtaja Terhi Pietiläinen avasi näyttelyn kertoen omia koskettavia ensi reaktioitaan näyttelystä ja ilmaisi ilonsa näyttelyn saamisesta museoon.

Toisen puheenvuoron käytti Heinola-Seuran puheenjohtaja Kalevi Peltola:

- Jo viidennen kerran Allin päivänä saamme todeta, että meitä heinolalaisia on hemmoteltu näyttelysarjassa Kadonnutta Heinolaa jo aikaisemmin neljällä kuvallisella näyttelyllä ja nyt ympärillämme on toisenlainen näyttely, todella käsinkosketeltavaa kadonnutta ja toisaalta tuttua käsityöperinnettä ja nuoremmalle sukupolvelle tuntematonta Heinolaa.


Suomen Punaisen Ristin Nynäsin sotasokeiden koulutus- ja kuntoutustoiminnalla oli aikoinaan tärkeä merkitys antaa uuden elämän alku sodassa sokeutuneille. Tänä syksynä tulee kuluneeksi 70 vuotta toiminnan aloittamisesta Nynäsissä.

Päiväjuhlassa Erkki kertoi jo taustoja tälle näyttelylle omien kokemustensa pohjalla. Juhlassa käytettiin useita puheenvuoroja ja kerrottiin kokemuksia vilkkaasta yhteistyöstä sokkopoikien kanssa.

Sokkopojista ja Nynäsistä ei ole kerrottu pitkään aikaan mitään. Nyt ne molemmat ovat läsnä tässä näyttelyssä.

Avajaiset jatkuivat näyttelyn kerääjän Erkki Heiskasen saatesanoilla. Hän kertoi näyttelyn idean historiasta, näyttelyn keräämisestä, esillä olevista esineistä ja kuvista tarinoineen. Yksi näyttelyn harvinaisuuksista ja työn huippuosaamisesta oli Oulusta näyttelyyn haettu sohvaryhmä. Ryhmän oli valmistanut Arvo Korhonen. Sen omistaa hänen tyttärensä Leena Tikkanen.







Varsinaisen näyttelyn avauksen suoritti 95-vuotias Heinolan sotainvalidien puheenjohtaja, sotainvalidi Veikko Punakallio, joka puheenvuorossaan toivoi, että näyttely herättäisi meissä kaikissa kiinnostuksen sodassa näkönsä menettäneiden miesten elämän uskoon ja toivoon tulevaisuudesta näyttelyssä olevien töiden kautta. Nynäs oli heidän pelastuksensa.



Iltahetki jatkui vielä pitkään yksityiskohtaisella esittelyllä ja ihmettelyllä. Paikalla oli runsaasti näyttelyesineiden tekijöiden omaisia. Näyttelyn esineet saivat tarinansa sukulaisten puheenvuoroista.

Sokkopojat Nynäsissä -näyttely on kiinnostava alku kaupunginmuseon alkavalle näyttelyvuodelle.

Allin päivä vuonna 2018 oli taas rikassisältöinen kurkkaus ”pienen kaupungin isoon elämään”.